Anna Kontula
Puhe vappuna 2002  päävalikko

Anna Kontula punaisten haudalla 1.5.2002

Hyvät toverit,

Tänään minulla on vain kaksi asiaa, jotka haluan teille kertoa. Ensimmäinen niistä on, että nuori vasemmisto on nousussa. Jokin ajan kuluttua se näkyy myös täällä, uskokaa pois. Enää eivät kiinnosta vain vihreät arvot, vaan nuoria tulvii kapitalisminvastaisiin tai rauhaa puolustaviin järjestöihin. Myös Vasemmistonuorten aktiivimäärä nousee koko ajan. Nuoret suosivat yhteiskuntakriittistä musiikkia ja ostavat hedelmätiskiltä Reilun kaupan banaaneja. Mielenosoitukset Israel-boikotin puolesta tai ydinvoimaa vastaan ovat jatkuvasti isompia. Nuoret ovat huolissaan ja vaativat oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Toinen asiani on, että nouseva nuori vasemmisto tarvitsee teidän apuanne. Ei yhteiskunnan muuttamiseen riitä vain innostus ja ideologia, tarvitaan myös traditio ja kokemus, johon nojautua. Tarvitaan valmiita verkostoja ja monipuolista tietämystä. Tarvitaan sukupolvien yhteenliittymää.

Hyvät toverit, 2000-luvun vasemmisto on hajanainen. Puolueet eivät enää tavoita tavallisia ihmisiä niin kuin ennen. Niistä on tullut vaaliorganisaatioita, joissa entiset talkootyöt tehdään nyt palkallisilla työntekijöillä ja linjauksista päättävät yhä harvemmat. Radikaali uusi ajatus pääse vain harvoin tunkeutumaan kompromissihakuiseen ja konservatiiviseen puoluepolitiikkaan.

Entisestä kirkupunaisesta ja kapinallisesta ay-liikkeestä on siitäkin tullut vaaleanpunainen jähmeä elefantti, jonka järjestöt eivät kykene reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Kun työpaikkojen koko on vaihtunut tehtaista putiikkeihin, perinteinen luottamusmiesjärjestelmä tavoittaa yhä harvempia työssäkäyviä. Nuorten kansoittamilla matalapalkka-aloilla ay-liike ei näy lainkaan.

Uudet ja vanhat kansalaisjärjestöt ehkä ajavat leimallisesti vasemmistolaisia teemoja, mutta pyrkivät tarmokkaasti pysyttelemään erossa puolueiden kaltaisista vakiintuneista instituutioista. Osittain tästä syystä kansalaisliikkeiden painoarvo on paljon pienempi kuin ne ansaitsisivat.

Hyvät toverit,

2000-luvun nuori vasemmisto on huolissaan tuloerojen kasvusta. Tuloerojen kasvu katkaistiin aikanaan poliittisten puolueiden voimin, rakentamalla hyvinvointivaltio. Nyt olisi punaisten puolueiden aika lähteä jälleen rakennustyöhön, jotta jokaisella olisi todellisuudessakin oikeus perustoimeentuloon.

2000-luvun nuori vasemmisto vastustaa vapaata kapitalismia. Kansallinen kapitalismi suitsittiin aikanaan ay-liikkeen voimin. Nyt ay-liikkeen tulisi kyetä tekemään sama myös maailmanlaajuisesti, kun markkinatalouskin on ylikansallista.

2000-luvun nuori vasemmisto haluaa vaikuttaa. Se vaatii, että myös sen käyttämät kanavat otetaan vakavasti. Radikaalit liikkeet, nettivaikuttaminen ja vaihtoehtoiset elämäntavat ovat osa demokratiaa. Nimenomaan vasemmiston on uskottava niihin.

Hyvät toverit,

Suomessa ja maailmalla oikeisto on saanut olla liian kauan liian vahva. Siitä ei ole seurannut vain epäoikeudenmukainen abstrakti talousjärjestelmä, vaan konkreettista inhimillistä kärsimystä.

Nyt on aktiivikansan aika. Nyt on aika kerätä porukat ja kääriä hihat. On ryhdyttävä toimintaan, ihmisen ja luonnon puolesta kapitalistista imperialismia vastaan.

Vasemmistosta on löydyttävä riittävästi suvaitsevaisuutta ja oppimiskykyä, jotta kaikki saman aatteen erilaiset ihmiset ja ryhmät kykenevät yhteistoimintaan.

Eräs tuntemanne laulu punakaartista menee näin: Me palaamme vielä kerran, ja taistelu alkaa taas. Jos meitä ei ole, meidän lapsemme liittyvät rintamaan. He jatkavat punaisten työtä, se ei meihin katketa voi. Sillä nuoret kuulevat kutsun, yhtä kirkkaana aina se soi.

Hyvät toverit, me olemme täällä tänään, koska menneet polvet olivat valmiita uhraamaan henkensä vakaumuksensa puolesta. En silti tuonut tätä neilikkaa menneisyyden takia,
vaan tulevaisuuden.

»Etusivu

»Kuka olen?
»Blogi-päiväkirja
»Yhteiset asiat
»Kirjoituksia
»Ota yhteyttä
»Linkit