Tiivistelmä puheesta Pro-tukipisteen ihmiskauppa-konferenssissa Helsingissä 22.10.2009

Ihmiskauppaan liittyvien kiistanalaisten ”faktojen” esittelyn sijaan Anna Kontula tarkastelee, mikä on mennyt ihmiskauppaan liittyvässä poliittisessa keskustelussa ja toiminnassa pieleen. Miksi ihmiskauppaa edelleen esiintyy, ja miksi siihen liittyvässä toiminnassa ei ole päästy eteenpäin?

Kontulan mielestä keskeistä on nähdä ihmiskaupan ja siirtolaisten työmarkkinoiden yhteys. Köyhästä maasta lähtevät siirtolaiset suuntaavat länteen ansaitsemistarkoituksissa, etsimään parempia tulevaisuuden näkymiä itselleen ja läheisilleen.  Vastaanottavissa maissa he kokevat usein taloudellista riistoa. Siirtotyöläisten turvaton ja oikeudeton asema on Kontulan mielestä ihmiskaupan keskeinen syy. Siten ihmiskaupan perusmekanismien selvittämiseksi ja ehkäisykeinojen löytämiseksi sitä on tarkasteltava työmarkkinoiden näkökulmasta.

Kontula tuo esiin siirtolaisten väliset erot. Osa siirtolaisista on hyvillä ehdoilla maahan tulevia henkilöitä, joilla on paljon vaihtoehtoja ja liikkumavaraa. Janan toisessa päässä ovat ihmiskaupan uhrit. Näiden kahden ryhmän välille sijoittuvat siirtolaiset, joiden maassaolostatus sekä työskentelyn ehdot ja oikeudet ovat epämääräisiä. Heidän pääsynsä erilaisten turvaverkostojen piiriin on rajoitettua ja ammattiyhdistysliikkeen jäsenyys mahdotonta.

Kontulan pitää merkittävillä poliittisilla foorumeilla ja keskeisissä medioissa käytävää ihmiskauppakeskustelua rajoittuneena. Ihmiskaupan yhteydessä ei puhuta siirtolaisuudesta yleensä, eikä ilmiön laajempia rakenteellisia lähtökohtia tuoda esiin. Muusta yhteiskunnasta erillisenä siihen pyritään vaikuttamaan lakeja säätämällä, rikollisia jahtaamalla ja yksittäisiä uhreja avustamalla. Tällainen ihmiskauppatyö on Kontulan mukaan tehotonta. Varsinaista auttamistyötä estävät lisäksi keinotekoiset rajanvedot esimerkiksi seksityön ja muiden töiden sekä ihmiskaupan ja muun riiston välillä. Kohtuuton osa avustustyöstä kohdistuu Kontulan mukaan seksiteollisuuteen, jossa uhrien tunnistaminen voi tuntua seksityöhön liittyvien negatiivisten ja sukupuolittuneiden mielikuvien takia helpommalta kuin vaikkapa rakennusalalla. Vaatimus sovittaa ihmiskauppatapaukset tiettyyn lokeroon edesauttaa vain hurjimpien tapausten löytämistä. Samalla suuri määrä avun tarpeessa olevia ihmisiä jää järjestelmän ulkopuolelle, tai pahimmillaan ihmiskauppaan liittyviä lakeja käytetään heitä vastaan.

Kontula erittelee ihmiskaupan puutteellisesta analyysistä hyötyviä tahoja. Ensiksi hän kiinnittää huomiota valtiollisten tahojen ja kansainvälisten järjestöjen toiminnan projektiluonteisuuteen. Se suosii keskittymistä helposti hallittavissa oleviin tapauksiin avustustyössä. Lisäksi merkittävä osa kansainvälisestä avustustyöstä saa rahoitusta tahoilta, joille olisi kiusallista avata kysymyksiä miljoonien siirtotyöläisten perusoikeuksien toteutumisesta.  Vajavaisesta analyysista hyötyvät myös valtioiden sisäiset tahot, jotka pyrkivät rajavalvonnan ja maan sisäisen ulkomaalaiskontrollin kiristämiseen. Edelleen, laittoman työvoiman läsnäolo on etu rikkaan lännen valtiontalouksille. Mikään muu työvoiman segmentti ei ole yhtä halukas tekemään töitä halvalla, vaadi yhtä pientä osaa julkisista palveluista ja tyydy osaansa ilman äänioikeutta tai muita perusoikeuksia. Puutteellista ihmiskauppa-analyysia hyödyntävät myös feministiset lobbaus-ryhmät, jotka perustelevat seksiteollisuuden ja osin myös seksityöntekijöiden vastaisia toimia ihmiskauppapuheella. Tämä taho ei puhu lainkaan seksityöstä, mutta rajaa puheen ihmiskaupasta käsittelemään pelkästään seksiteollisuutta, ja sekoittaa keskenään käsitteet ihmiskauppa, naiskauppa ja prostituutio.

Kontula toteaa, että toimenpiteet ihmiskaupan hillitsemiseksi ovat usein jälkijunassa itse ilmiöön nähden ja pahimmillaan heikentävät siirtolaisten asemaa. Asioiden parantamiseksi tarvitaan keskustelua niiden henkilöiden oikeuksista, joilla ei ole mahdollisuutta virallisen järjestelmän tukeen eikä liioin turvaverkkoja sen ulkopuolella. Lisäksi pitäisi puhua lähtömaiden köyhyydestä, alhaisesta koulutustasosta ja perheväkivallasta. Nämä tekijät altistavat ihmisiä olosuhteisiin, joissa he eivät osaa varoa tai edes tunnistaa ihmiskauppaa. Alueiden elintasoerot pitäisi niin ikään huomioida. Ihmiset eivät pääsääntöisesti lähde pois kotiseuduiltaan, elleivät he oleta määränpään tarjoavan jotain oleellisesti parempaa.

Oleellisinta on Kontulan mielestä kiinnittää huomiota siirtolaisuuspolitiikkaan, joka asettaa ihmisiä oikeudettomaan tilaan sekä maassa oleskelun suhteen että työmarkkinoilla. Suomessa käytävässä siirtolaisuuskeskustelussa Kontula näkee kaksi kantaa. Löytyy niitä, joiden mielestä rajat pitäisi sulkea kaikilta. Toiset taas toivottavat kontrolloidusti tervetulleiksi kaikki maksukykyiset ja työikäiset ihmiset, kunhan heistä on vastaanottavalle maalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Näissä näkökulmissa ollaan sokeita liikkumisen vapauden riippuvaisuudelle ihmisten tulotasosta, sekä liikkumisen vapauden todellisuudelle tilanteessa, jossa ihminen on sekä lähtö- että kohdemaassaan monella tavalla vaaran alainen. Niissä ei myöskään käy ilmi, missä määrin liikkumisen vapaus sisältää oikeuden kotiseutuun ja oikeuden jäädä sinne, missä oma perhe on.