|
1.1.2008 voimaan
astuneessa uudessa lastensuojelulaissa
(30 § 3 mom.) velvoitetaan kuntaa laatimaan erillinen suunnitelma
huostaanotetun lapsen vanhemmille: "Huostaanotetun lapsen vanhemmille
on
laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma,
jollei sen
laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan
tarvittaessa
yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kuten
päihde- ja
mielenterveyshuollon kanssa." Kuntaa velvoitetaan myös seuraamaan,
missä
määrin näitä suunnitelmia tehdään ja
toteutuvatko nämä suunnitelmat.
Hallituksen esityksessä tällaista suunnitelmaa perusteltiin
muista maista
saaduilla kokemuksilla, esimerkiksi Tanskassa huostaanotettujen lasten
vanhemmille on määrättävä tukihenkilö.
Lisäksi esityksessä todetaan, että
uudistuksella halutaan korostaa vanhempien kuntouttamiseksi tarvittavan
tuen ja
palvelujen merkitystä huostaanoton jälkeen ja sen vaikutusta
lapsen kotiuttamisen
mahdollistumiseen. Lastensuojelulakimme lähtee pyrkimyksestä
perheiden
eheyteen, mutta käytännössä huostaanottoprosessiin
liittyvä stressi johtaa
helposti muutenkin kriisiytyneet vanhemmat sellaiseen tilaan, että
lapsen
kotiuttaminen käy entistä
epätodennäköisemmäksi.
Nyt pyydänkin selvitystä siitä, missä
määrin Tampereella on näitä suunnitelmia
tehty, kuka ne tekee, valvotaanko niitä ja jos valvotaan niin
miten. Haluaisin
myös kuulla, missä määrin vanhemmille
todellisuudessa on palveluja tarjolla ja
miten kyseinen uudistus on resurssoitu.
APULAISPORMESTARI
KRISTIINA JÄRVELÄN VASTAUS:
”Valtuutettu
Anna Kontula
on pyytänyt selvitystä siitä, onko huostaanotetun lapsen
vanhemmille laadittu
asiakassuunnitelmia, miten näitä asiakassuunnitelmia on
toteutettu ja miten
niiden toteutumista on valvottu.
Voimassa
oleva lastensuojelulaki velvoittaa kuntaa laatimaan huostaanotetun
lapsen
vanhemmille erillisen asiakassuunnitelman, tarvittaessa
yhteistyössä muun
sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa, mikäli sen laatimista ei
pidetä
tarpeettomana. Huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa
tehtävän asiakastyön
tavoitteena on edistää vanhempien kuntoutumista, mahdollistaa
yhteydenpito
lapseen, sekä luoda edellytyksiä lapsen mahdolliselle
kotiuttamiselle ja huostaanoton
purulle.
Tampereen
kaupungissa huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa
tehdään
suunnitelmallista sosiaalityötä
pääsääntöisesti päihdetyön,
mielenterveystyön
ja toimeentulotuen asiakkuuksissa. Vanhemmille tarjotaan saatavilla
olevia
palveluja ja ohjataan myös vanhemmuutta tukevien kolmannen
sektorin palvelujen
piiriin. Valtaosa huostaanotettujen lasten vanhemmista on
suunnitelmallisen
sosiaalityön piirissä, mikä on todennettavissa
asiakaskertomuksista. Lisäksi
sijoituksen aikana vanhemmat osallistuvat lapsen asiakassuunnitelman
tarkistamiseen yhteistyössä sijaishuollon edustajien ja
lapsen asioista
vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Asiakassuunnitelmien
tarkistamisen
yhteydessä arvioidaan aina myös vanhempien tilanne.
Lastensuojelulain
30 § 3 mom. mukaisia suunnitelmia laaditaan asiakkaiden kanssa
mahdollisuuksien
mukaan. Osin tämä johtuu resurssien
vähäisyydestä, mutta myös siitä, että
joissakin tilanteissa on hyvin vaikea motivoida perheen vanhempia
yhteistyöhön
sosiaalityöntekijöiden kanssa huostaanoton jälkeen.
Huostaanotettujen lasten
vanhemmille tehtävien asiakassuunnitelmien laatimista tai niiden
toteuttamista
ei Tampereella ole seurattu eikä resurssoitu erikseen.
Sosiaalityössä
vuonna 2010 tehtävällä
rakennemuutoksella parannetaan mahdollisuuksia moniammatilliseen
yhteistyöhön
ja selkeytetään lapsiperheiden sosiaalityön
sisältöä. Uudistuksen
suunnittelussa huomioidaan huostassa olevien lasten vanhempien
sosiaalityön
toteuttaminen. Vanhempien asiakasprosessia pyritään
arvioimaan yli palvelukokonaisuuksien
tarkoituksenmukaisten palvelujen toteuttamiseksi.”
KONTULAN LISÄKYSYMYS 1
Apulaispormestari
Järvelän vastauksen pohjalta on
ilmeistä, että kaupunki ei toistaiseksi täytä
lastensuojelulain vaatimuksia
suunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta. Millaisella aikataululla
asia
aiotaan korjata?
JÄRVELÄN
VASTAUS (muistinvarainen)
Epäkohtia
koetetaan koko ajan huomioida paremmin ja
oletan, että asia saadaan paremmalle tolalle pikaisesti, mutta
viimeistään
vuoden 2010 aikana.
KONTULAN
LISÄKYSYMYS 2
Vastauksesta käy
myös ilmi, että (huostaanoton
tehneiden?) sosiaalityöntekijöiden on haasteellista rakentaa
vanhempiin
luottamuksellista suhdetta suunnitelman laatimista varten.
Luottamuspula ei
kuitenkaan voi olla este suunnitelman laatimiselle. Missä
määrin
järjestelmällämme on valmiutta hyödyntää
näissä tilanteissa muita
sosiaalityöntekijöitä tai sosiaalialan toimijoita?
JÄRVELÄN
VASTAUS (muistinvarainen)
Vastausta ei
pidä tulkita niin, että
asiakassuunnitelmat voisivat jäädä tekemättä
luottamuspulan takia.
Motivaatiovaikeuksilla tarkoitetaan laajemmin huostaanottoprosessiin
liittyviä
haasteita. Osassa perheistä yhteistyösuhdetta ei ole
huostaanottotilanteen
arkaluontoisuuden vuoksi saatu aikaan ja silloin vanhempien on vaikea
sitoutua
toimenpiteisiin. Uusia toimintamalleja kuitenkin etsitään.
|