
| Kuka olen? | päävalikko | ||
| Anna
Kontula kotipaikka: Tampere ammatti: sosiologi/tutkija kolmen lapsen äiti Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Lasten ja nuorten palveluiden lautakunnan jäsen
Asun
ja vaikutan Tampereella yhdessä mieheni ja lapsikatraan (Kari 13,
Ronja 11 ja
Joel 5) kanssa. Harrastuksiini kuuluvat politiikan lisäksi kasvien
hoitaminen,
uiminen, tanssi ja kirjallisuus. Lisäksi lasten urheilu- ja
taideharrastukset
antavat tietysti puuhaa vanhemmillekin. Työkseni
toimin tutkijana Tampereen
yliopiston sosiologian
ja sosiaalipsykologian laitoksella. Graduni tein aikanaan
1970-luvun opiskelijavasemmistosta ja väitöskirjani
käsittelee seksityötä.
Parhaillaan teen tutkimusta informaalista työstä
rakennusalalla.
Sosiologia ei kuitenkaan ole vain päätteen
ääressä istumista, vaan aika paljon
saa kiertää puhumassa ympäri Suomea ja Eurooppaa. Vuonna
2005 aloitin Tampereen
kaupunginvaltuustossa. Olen myös Vasemmistoliiton
puoluevaltuuston jäsen. Aikaisempia luottamustoimiani ovat muun
muassa
Pirkanmaan Vasemmistoliiton, Vasemmistonuoret ry:n ja Vasemmisto-opiskelijoiden
varapuheenjohtajuudet. Puna-aate on seurannut siis mukana jo kauan,
pikkupioneereista saakka. Kansalaisjärjestöt
ja erityisesti ammattiyhdistysliikkeen toiminta ovat
vasemmistopoliitikolle
tärkeä paikka vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi. Kuulun
SAK:laiseen Palvelualojen ammattiliittoon ja uuden
tutkimusprojektini vuoksi
pyörin paljon Rakennusliiton tuntumassa. Olen toiminut
myös Seksialan
liiton Sallin varapuheenjohtajana.
Ay-toiminnassani olen koettanut
tuoda esille erityisesti työelämän muuttumisen mukanaan
tuomia haasteita. Vuosien
varrella olen akateemisten juttujen lisäksi kirjoittanut myös
populaarimpaa
tekstiä sekä osallistunut monenlaiseen
yhteiskunnalliseen ohjelmatyöhön.
Yksi tärkeä projektini oli Sitran
”Tulevaisuuden tekijät” -ryhmä, joka sai
tehtäväkseen visioida Suomea kirjaan Parasta
ennen 1.1.2015. Viimeisin työryhmäprojektini on
Työministeriön
ihmiskauppatyöryhmän loppuraportti. |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |
||