| Tytöistä ja pojista | päävalikko |
|
Sunnuntaisuomalainen
13.9.2009 Aihetta kommentoitiin ahkerasti muissa lehdissä ja netin keskustelupalstoilla. Näissä puheenvuoroissa tuli selkeästi esiin kulttuurinen ajatusmalli, joka todennäköisesti alun perinkin on syynä vinoutuneeseen lastensuojelukäytäntöön: tyttöjä pitää ilman muuta suojella seksiltä, koska heillä on joka tapauksessa poikia suurempi todennäköisyys päätyä seksisuhteisiin aikuisten kanssa. Namutätejähän ei ole, kuten Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja tiivisti. Ajatus perustuu kahteen virheelliseen oletukseen. Ensinnäkin siinä pelkistetään tyttöjen seksuaalinen etsintä vanhempiin miehiin. Kuitenkin lastensuojelutapauksissa huolen aiheena on voinut olla vaikkapa rivo kielenkäyttö, yksityiskäyttöön otetut nakukuvat tai tilanteeseen sopimaton flirttailu. Teini-ikäinen tyttö oppii seksuaalisuudestaan monin tavoin: pukeutumisessaan, elokuvavalinnoissaan, ostopäätöksissään sekä erilaisissa kontakteissa toisiin ihmisiin. Kasvaminen tasapainoiseksi naiseksi edellyttää turvallista tilaa, jossa nuori voi etsiä omia rajojaan. Aikuisten tehtävänä on estää vahingollisten tilanteiden syntyminen, mutta liian tiukka kontrolli voi houkutella nuoren riskivalintoihin. Väitöskirjaani varten haastattelemani seksityöntekijät olivat huomattavan usein kotoisin tiukkojen seksuaalinormien kodeista. Toisaalta oletetaan, ettei pojilla olisi tarvetta seksuaaliseen suojeluun. Poikien seksuaalista aktiivisuutta pidetään luonnollisena ja lisäksi ajatellaan, että heterosuhteiden solmiminen on teinipojille teinityttöjä vaikeampaa. Näin siitä huolimatta, että joissakin kyselyissä pojat raportoivat kohtaavansa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin ja juuri pojat ovat nettipornon suurkuluttajia. Ainakin osa pojista myös aktiivisesti etsii suhteita itseään vanhempiin naisiin – tämän voi nähdä millä tahansa yleisellä treffipalstalla. Tyttöjen seksikäyttäytymiseen perustuvat huostaanotot ovat selvä jatke vuosituhantisesta neitsyyden vartioinnin traditiosta. Samaa juurta on uskomus poikien seksuaalisuuden ongelmattomuudesta. Myytti on niin syvällä kulttuurissa, että todennäköisesti sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa kohtelevansa tyttöjä eri tavoin kuin poikia. Ilmiön näkymättömyys ei anna tilaa lastensuojelujärjestelmän kehittämisen kannalta tärkeille kysymyksille, kuten sille, miten näitä tyttöjä auttaa eristäminen laitoksiin tai mitä muita keinoja meillä on käytettävissä. Poikien seksuaalisen heitteillejätön ja tyttöjen seksuaalisen tukahduttamisen välistä olisi löydettävä tie, jolla suojellaan, vaan ei moralisoida. Ratkaisu tietenkin lähtee ongelman tunnistamisesta. |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |