| Suurten ikäluokkien sotaorvot | päävalikko |
|
Sunnuntaisuomalainen
27.12.2009 Mies kertoi itse syntyneensä tällaiseen kotiin joitakin vuosia sodan jälkeen, sisarusparven neljäntenä. Isä oli palannut sodasta niin kuin muutkin, mennyt tehtaalle töihin ja rakentanut perheelle talon. Kaikki näytti menevän parempaan päin, mutta seinien sisällä isä purki pahaa oloaan vuoroin viinanhöyryiseen riehuntaan, vuoroin pitkiin puhumattomuuskausiin. Mitään psykologipalveluja ei rintamamiehille ollut tarjolla. Eipä niitä kukaan osannut vaatiakaan. Tuttavani syntymän aikoihin oli isä jo muuttanut muualle, mitä nyt joskus kävi verottamassa äidin muutenkin pientä palkkaa. Noiden käyntien johdosta taloon syntyi vielä jokunen lapsi. Ei äiti sille mitään mahtanut. Sotienjälkeisellä Pohjanmaalla ei oltu kuultu ehkäisystä, yleisestä hätänumerosta tai avioliiton sisäisestä raiskauksesta. Tuossa ympäristössä eivät satunnainen väkivalta ja lasten ruokarahojen juominen vielä riittäneet avioeroon. Lapset auttoivat äitiä minkä osasivat, varsinkin vanhin sisko hoiti taloa ja pienempiään. Kylällä heitä kutsuttiin huoranpenikoiksi, kun lapsia syntyi miehettömään taloon. Tuttavani arveli kuitenkin olevansa onnekas verrattuna sellaisiin ikätovereihin, joiden isät pysyivät ongelmineen kotona. Köyhyydestä ja ahtaudesta huolimatta hän muisti lapsuuskotinsa raittiina ja sopuisana. Suurissa ikäluokissa ei ollut kyse vain sodan patoamista perheenperustamistarpeista, vaan valtio propagoi suuria lapsilukuja maanpuolustuksen tarpeisiin. Siten jatkosodan rintamamiesten kotiutuminen johti historiamme suurimpiin lapsentekotalkoisiin tilanteessa, jossa maa piti rakentaa uudestaan, siirtoväki asuttaa, sotakorvaukset maksaa ja merkittävä osa väestöä vasta totutteli normaaliin yhteiskuntaan pitkän ja traumatisoivan korsuelämän jälkeen. Sodan käynyttä sukupolvea muistetaan kovina ja arvostettuina työmiehinä. Kotona ei aina mennyt yhtä hyvin. Jäin miettimään aikaisemmin kuulemiani tarinoita isistä, jotka sulkeutuivat, masentuivat, juopottelivat, raivosivat, löivät ja laiminlöivät. Vaikka sodan kokemuksista ei välttämättä koskaan puhuttu, trauma hallitsi montaa kotia vielä vuosien ajan. Sotia seuraavan 10 vuoden aikana lapsia syntyi noin sata tuhatta vuodessa. Huomattavan suuri osa heistä kasvoi ilman isään liitettyä turvaa ja huolenpitoa ja joutui aikuistumaan äidin tueksi kohtuuttoman varhain. Onhan näistä sotaorvoista jonkin verran kirjoitettu, mutta asian merkitykseen nähden kuitenkin kovin vähän. Sotien jälkeinen aika halutaan muistaa mieluummin auringon ja uutteruuden aikakautena. ”No, eipä tässä sitten muuta”, mies lopetteli puheluaan. ”Halusin vain kertoa tämänkin näkökulman, jos sinä kirjoittavana ihmisenä saisit siitä jotain.” Kiitin häntä ja lupasin yrittää. |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |