Kiinteistötyöntekijäin osaston jäsenposti syyskuu 2002
Anna Kontula:

Mitä tarkoittaa oikeus kiireettömään työhön? - ainakaan viime aikojen julkisuuskeskustelusta et löydä vastausta. Aamulehdessä osa-aikatöiden ongelmat ovat jääneet ylitöistä stressaantuneiden ylempien toimihenkilöiden jalkoihin. Omat ay-lehtemme ovat huolissaan lähinnä niistä työelämän epäkohdista, joista voi esittää kivoja laskelmia ja käppyröitä.

Kuitenkin 2000-luvun siivoustyön kiire on iso ongelma, erityisesti tietenkin suurten ja keskenään kilpailevien siivousfirmojen työntekijöille. Epäinhimillinen työtahti aiheuttaa rasitusvammoja ja jättää paikat likaisiksi. Ikävintä kuitenkin on, että se vie työntekijältä oikeuden arvostaa työtään.

Siivoojan ammatin epäkohdat ovat kyllä hyvin tiedossa. Ratkaisuksi on tarjottu milloin palkankorotusta, milloin kunnollisia (tai edes jonkinlaisia) työterveyspalveluja. Molemmissa näissä onkin toki rutkasti parantamisen varaa, mutta kiireen ongelmaa ei poisteta rahalla tai terveillä elämäntavoilla. Siihen auttaa vain palkallisten työtuntien tai työntekijöiden lisääminen.

Jokaisella on oltava oikeus kiireettömään työhön. Se tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus tehdä työnsä kunnolla ja sitten arvostaa itseään ammattilaisena.

Siivousala on erinomainen esimerkki kilpailutalouden kääntöpuolesta. Yritys saa asiakkaita, jos tarjoaa palvelun muita halvemmalla. Käytännössä hinnan lasku lähtee työntekijän palkasta. Kokopäivätyöstä maksetaan enää vain neljän tunnin mukaan: kun et selviä siinä ajassa, teet ilmaista työtä tai teet työsi kiireellä huonosti.

Siivousalalle ovat ominaisia pätkätyöt, osa-aikatyöt, sirpaletyö, matalat palkat, työn raskaus ja jatkuva kiire. Mikään toinen ala ei jousta niin paljon niin halvalla.

Tilannetta vaikeuttaa entisestään, että suuri osa siivoojista ei halua tai kykene vaatimaan parempaa kohtelua. Toisinaan sosiaaliset ja kulttuuriset taidot eivät riitä (maahanmuuttajat) tai sitten siivoustyö ymmärretään vain lyhyeksi elämänvaiheeksi (opiskelijat). Järjestäytymisprosentti on luvattoman alhainen.

Kuitenkin oma ay-liike on toistaiseksi paras välineemme tilanteen kohentamiseksi. Mitä sitten on tehtävä? Tämän postin lukijana olet varmaan jo PAM:n jäsen, nyt olisi aika myös toimia: marraskuussa valittavalta johdolta on edellytettävä enemmän panostusta työn laatuun, ei yksin hintaan. Ja tietenkin, tuleva johto tarvitsee jäsenistön tuen, että muutos olisi oikeasti.