| Perustulo vasemmiston kohtalonkysymys | päävalikko |
|
Kansan Uutiset,
Horisontti 24.5.2007 Työ muuttuu Kapitalistinen yhteiskunta rakentuu palkkatyölle. Palkkatyö tarkoittaa tavaramuotoistuneen työvoiman käyttöä, siis kapitalismille ominaisen työn tekemisen ja tuotannon organisoinnin historiallista muotoa, joka muovaa ihmisten väliset suhteet ja yhteiskunnan rakenteet näköisikseen. Teollisuusyhteiskunnalle oli tyypillistä tiukat kategorisoinnit palkkatyön ja vapaa-ajan, työpaikan ja kodin sekä opiskelun ja työn välillä. Ihmisten elämä ymmärrettiin johdonmukaisina siirtyminä kategoriasta toiseen. Myös sosiaaliturvaa rakennettiin vuosikymmenten kuluessa pitkälti näiden kategorioiden varaan. Nyt työn markkinat ovat kuitenkin rajussa muutoksessa. Pysyvien palkkatyösuhteiden rinnalla kasvavat vuokra-, pätkä-, silppu- ja osa-aikatöiden epävarma sektori, kaupallistunut kotityö, etätyö, yksinyrittäminen, apurahat, free lancer –työ jne. Yhä useampi jää joko kokonaan perinteisten kategorioiden ulkopuolelle tai kuuluu samanaikaisesti moneen. Yleisiä työehtoja heikennetään. Sosiaaliturvan syyperustainen rakenne menettää legitiimiyttään. Toisaalta yleistymässä oleville työn muodoille (palvelut/tietotyö) on yhteistä, että työtä on vaikea palauttaa yhteen paikkaan ja työtunteihin; työ on yhä enemmän irtaantumassa perinteisistä tehdasorganisaatioista kohden ajatonta, rajatonta ja maatonta tuotantoa. Voidaan sanoa, että työaika ei enää ole relevantti palkkaperuste, koska nyt ammattitaidon ylläpitämiseen ja työkunnon uusintamiseen liittyvät toiminnat tapahtuvat maksettujen työtuntien ulkopuolella. Tätä työelämän epävarmistumisen tendenssiä kutsutaan prekarisaatioksi. Palkkatyöhön palkkatyön vuoksi? Markkinoiden laajenemisen ja siihen perustuvan sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseksi kapitalistisen tuotannon piiriin on jatkuvasti joko luotava tai tuotava yhä uusia toimintoja. Tällaisia ovat niin pääoman tarpeita palvelevat ja yhteisön hyvinvoinnin kannalta toisarvoiset työt (esim. markkinointi) kuin kasvatukseen, koulutukseen ja hoivaan liittyvät työt, joiden kohdalla vaihtoarvoon perustuvien palkkatyösuhteiden vieraannuttava vaikutus on erityisen vahingollinen. Usein esitetään, että palvelusektorin kasvu on erityisesti naisten etu, sillä se vapauttaa naiset kodin hoivavastuusta. Totta onkin, että esimerkiksi kunnallinen päivähoito on kallisarvoinen tasa-arvoinstituutio. Työnjaollisesti vahvasti eriytyneillä työmarkkinoilla hoivatyö on kuitenkin edelleen naisten työtä, nyt vain palkkatyömuotoon organisoituna. Vaihtosuhde tunkee myös koteihin: julkisvallan taloudellisella tuella keskiluokan naiset ostavat kodinhoitopalveluja työväenluokkaisilta naisilta, joiden julkishallinnon sanktioiden pelossa on pakko myydä. Yhä useammin he ovat köyhemmistä maista tulevia siirtolaisia, joilla ei ole ehkä vuosiin mahdollisuutta tavata omia lapsiaan. Kärjistäen: kun Eetu ja hänen naapurinsa Virve hoitavat omaisiaan kotona, he ovat palkkatyöyhteiskunnan näkökulmasta kulueriä. Eetu vie tyttärensä päiväkotiin ja menee itse kotipalveluun auttamaan Virven isoisää – Virve ei enää ehdi, sillä hän on saanut palkkatyön tarhantätinä. Kun Eetu huolehtii Virven vaarista ja Virve Eetun tyttärestä, molemmista tulee yhteiskunnallisesti tuottavia. Kukaan ei laske, kuinka paljon järjestelystä aiheutuu sosiaalista ja emotionaalista hävikkiä Eetulle, tyttärelle, Virvelle ja hänen isoisälleen. Tästä näkökulmasta tuntuu järjettömältä, että yhteiskunta – ja pitkälti myös vasemmistolainen työväenliike - arvottaa minkä tahansa palkkatyö paremmaksi kuin minkä tahansa muun yhteiskunnallisen toiminnan: ”Nämä työläiset, joiden on pakko myydä itsensä paloittain, ovat tavaraa, niinkuin mikä muu kauppatavara tahansa, ja siksi samoin kuin nekin kilpailun kaikkien satunnaisuuksien ja markkinain kaikkien heilahtelujen alaisia. (Komm. Manif.) Palkkatyötön on häpeäksi? Palkkatyön rakentuminen on historiallinen prosessi ja sen tuottamiseen on liittynyt vahva moralistinen eetos: ken ei työtä tee, hänen ei pidä leipää syömän Tämän hyödyntämiseen perustuvat mm. juuri käytyjen eduskuntavaalien oikeiston voitto: palkkatyö määritellään ainoaksi, mahdolliseksi ja moraalisesti oikeutetuksi työn tekemisen muodoksi ja samalla se määrittyy ainoaksi ”oikeaksi” ihmisten välisten suhteiden muodoksi. Palkkatyöstä ei voi, saa eikä pidä kieltäytyä. Kaiken palkkatyön ulkopuolella tapahtuvien tulonsiirtojen pelätään syrjäyttävän ja passivoivan, erityisesti nuoria. Ajatus perustuu kahteen virheelliseen oletukseen. Ensinnä, että vain palkkatyö takaa sosiaaliseen yhteisöön kuulumisen. Ja toisena, että ainoastaan palkkatyösuhteessa tehtävä työ on merkityksellistä. Ihmisten arki liukuu kuitenkin yhä kauemmaksi tästä normista. Työpaikkakoon pienentyminen, kodeissa työskentelyn lisääntyminen ja työn prekaaristuminen ohjaavat ihmisiä rakentamaan sosiaaliset verkostonsa muualle kuin työn yhteyteen. Pätkätöiden maailmassa palkkatyö ei enää takaa sosiaalista sidosryhmää pysyvän työsuhteen tavoin. Vaihtuvat työtoverit eivät myöskään mahdollista työyhteisön sisäisen solidaarisuuden syntymistä, mikä perinteisesti on ollut sekä työn mielekkyyden että työntekijöiden järjestäytymisen ehto. Tämä käsityksemme mukaan rapauttaa yhteistä ja jaettavissa olevaa yhteiskunnan eettismoraalista perustaa (ks. Sennett 2002) huomattavasti pahemmin kuin esimerkiksi perustulon kaltaiset toimeentuloa turvaavat toimet. Lakkoase Vasemmiston ja ay-liikkeen tulevaisuuden kannalta perustulo on kohtalon kysymys. Perustulo on tällä hetkellä ainoa realistinen ja toteutettavissa oleva edunvalvontakeino yksinyrittäjille, vuokratyöläisille ja etätyöläisille, jotka eivät voi turvata perinteisiin ay-liikkeen painostuskeinoihin. Tällä tarkoitamme sitä, että riittävän korkea perustulo mahdollistaa prekaarille työvoimalle työstä kieltäytymisen silloin kun palkkatyön ehdot eivät työntekijän näkökulmasta ole riittävät. Erityisen tehokkaasti perustulo toimisi niillä matalapalkkaisilla (naisten) palvelualoilla, joiden työtaistelumahdollisuudet ovat tällä hetkellä olemattomat. Perustulon mahdollisuudet ulottuvat kuitenkin työtaistelun tuolle puolen, kapitalismin ytimeen. Talouden jatkuva epävarmuus on kapitalismin etu, sillä se pitää markkinat liikkeessä ja saa ihmiset haalimaan ”pahan päivän varalta” enemmän omaisuutta kuin he muuten tarvitsisivat. Vakavien ympäristöuhkien edessä palkkatyöstä ja ylikuluttamisesta kieltäytyminen voikin olla uudenlaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen –passivismin – alku (vrt. esim. Hernesniemi 2006). Toisenlainen maailma on mahdollinen Toimeliaisuus, aktiivisuus ja osallistuminen eivät kaikille ihmisille tarkoita palkkatyötä ja siihen sitoutuvaa kuluttajuutta. Ihminen on luonnostaan aktiivinen ja on itsestään selvää, että tulevaisuudessakin rakennetaan taloja, valmistetaan ruokaa, kasvatetaan lapsiaan ja rakastellaan. Sen sijaan ei ole itsestään selvää eikä edes toivottavaa, että nämä toiminnot sijoitetaan tavaramuotoistuneena markkinoille. Saattaa olla, että elämme tässäkin historiallista ajanjaksoa; palkkatyö yhteiskunnallisten suhteiden perustana ei tulevaisuudessa enää ehkä olekaan ainoa mahdollisuus. Perustulon vaikutukset voivat olla arvaamattoman laajat; se saattaisi jopa olla ensimmäinen todellinen askel kohti tasavertaisten ja vapaiden yksilöiden yhteiskuntaa. |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |