Anna Kontula
Hyvä paha kuutamokeikka päävalikko

Apu 50/2009
Anna Kontula:

Hallitus suunnittelee rakennusalalle käännettyä arvonlisäveroa. Sen ideana on, että pääurakoitsija maksaa veron myös tilaamistaan aliurakoista, kun tähän asti aliurakoitsijat ovat kukin olleet vastuussa oman osuutensa tilityksistä. Uudistuksen toivotaan vähentävän harmaata taloutta, sillä nykyisin lähes kaikki verovelat kasaantuvat alle kymmenen hengen yrityksille. Uudessa järjestelmässä vastuu siirtyy maineestaan aroille päärakennuttajille, joilla ei ole varaa välistävetoihin.

Harmaalla taloudella tarkoitetaan sinänsä laillista toimintaa, josta kuitenkin jätetään asetusten edellyttämät maksut maksamatta. Rakennusalalla se ei ole mitään nappikauppaa, vaan tuottoisa ja riskitön rikollisuuden muoto. Maksamatta jäänyt vero ei välttämättä ole vielä talousrikos, mutta kielii usein kuittikaupasta, jossa toimijat jakavat verohyödyn keskenään ja verovelat kasataan erilliselle kulissiyritykselle, joka sitten ajetaan konkurssiin. Enimmillään harmaan talouden arvioidaan olevan noin 11 % rakennusalan tuotannosta, mikä tarkoittaa satojen miljoonien veromenetyksiä. Ulkomaalaisten toimijoiden lisääntyminen ja urakoiden pirstoutuminen ovat osaltaan kasvattaneet harmaita markkinoita.

Mikään ei viittaa siihen, että harmaan talouden osuus olisi itsestään vähenemässä. Siksi käännetty arvonlisävero on odotettu ja tervetullut. Ei silti vielä kiirehditä laittamaan samppanjaa jäähtymään, sillä uudistukseen liittyy joitakin epävarmuustekijöitä: me emme tiedä, toimiiko käännetty arvonlisävero käytännössä. Järjestelmä on kyllä korkattu jo muutamissa maissa, mutta sen vaikutuksista ei ole ehditty kerätä kokemuksia. Esimerkiksi Itävallassa uudistus sattui rakentamisen nousukauteen, jolloin yhteyttä lain ja verotulojen kasvun välillä on vaikea arvioida.

Itse epäilen myös, että ilman panostusta valvontaan ei mitään liiku paperilta työmaille. Sen verran raksakulttuuria tunnen, että siellä ei kannata mennä pyytämään, ellei voima riitä ottamiseen. Nykyisin poliisi, työsuojelupiirit ja ammattiyhdistysmiehet pitävät vaivoin kaikkein suurimpia työmaita hallinnassa, verottaja ei edes yritä. Näillä valvontaresursseilla käännetty arvonlisävero voi jäädä yhtä tehokkaaksi kuin työmaiden henkilötunnistepakko – sen seurauksenahan vilungit yrittäjät hommasivat autonsa takaluukkuun koneen, jolla tarvittaessa saadaan nopeasti miehille väärät henkilökortit.

On hyvä muistaa vielä sekin, että kuittikauppa on vain yksi osa rakennusalan harmaata taloutta. Jos kulissiyrityksillä kikkailu lain myötä hankaloituu, kiertoa yritetään entistä useammin palkkaverotuksen kautta - rakennusalalla harmaa työ on niin yleistä, että todennäköisesti myös monet sitä vastaan taistelevat poliitikot ja viranomaiset ovat maksaneet kesämökkiremonttejaan käteisellä. Lisäksi ilmeisesti suurin osa harmaasta taloudesta tapahtuu limittäin asianmukaisen rakentamisen kanssa, esimerkiksi samalla työmaalla saattaa työskennellä virallisia ja pimeitä rakentajia tai jokin osa palkasta maksetaan ohi verottajan. Näitä pieniä nipistyksiä on vaikea jäljittää ja tarkastuksen sattuessa ne voi laittaa huolimattomuuden piikkiin.

Mikäli hallitus oikeasti haluaa suitsia harmaata taloutta, käännetty arvonlisävero on siihen hyvä alku. Ilmiö on kuitenkin niin monimuotoinen ja syvällä alan rakenteissa, että sen kitkeminen edellyttää raskaampia keinoja. Valvonnan lisääminen on tärkeää. Vielä tehokkaammin auttaisi työntekijöiden aseman parantaminen, sillä harmaan työn ongelmallisin osa kytkeytyy työntekijöiden heikkoon neuvotteluasemaan.

Tai sitten on vain hyväksyttävä, että kaikesta harmaasta työstä ei koskaan päästä eroon. Ihan perustellusti voidaan pohtia sitäkin, onko kuutamokeikkojen täydellinen kitkeminen toivottavaakaan: joidenkin tutkijoiden mielestä yhteiskunnan joustavuus edellyttää aina tiettyä määrää epävirallista työtä. Jos hallituksen ajatuksena on tällainen jonkin asteinen harmaan työn tolenranssi, olisi kuitenkin reilua sanoa se ääneen.




 



»Etusivu

»Kuka olen?
»Blogi-päiväkirja
»Yhteiset asiat
»Kirjoituksia
»Ota yhteyttä
»Linkit