| Ketä sinun veroäyrilläsi riistetään? | päävalikko |
|
Kunnat.net, kolumni
23.05.2008 Kunnat käyttävät julkisiin hankintoihin noin 15 miljardia euroa vuodessa. Monet näistä tuotteista valmistetaan niin sanotuissa halvan työvoiman maissa, joissa hinnan selittää ihmis- ja työelämän oikeuksien polkeminen. SASKin vuoden 2006 lopulla julkaisemassa FinnWatchin selvityksessä yksikään haastateltu julkinen hankintayksikkö tai osto-organisaatio ei ollut asettanut tarjouspyyntöihin eettisiä vaatimuksia ja kriteereitä koskien työoloja, ay-oikeuksia ja palkkoja. Siis tiivistäen: työläisten oikeudet eivät kiinnosta suomalaisia kuntia. Ostojen lisäksi halvan työn ongelma näkyy myös niin päin, että julkisia (ali)hankintatöitä teetetään lakia kiertäen. Vuoden 2007 aikana työsuojeluviranomaiset tarkastivat uuden tilaajavastuulain noudattamista 67 kunnan alueella. Kaikista tehdyistä tarkastuksista peräti 87 prosentissa ilmeni puutteita. Lisäksi paljastuneiden yksittäistapauksien perusteella on syytä epäillä, että esimerkiksi julkisesta rakentamisesta osa tapahtuu kokonaan pimeästi ja alle kaikkien työn minimiehtojen. Ei ole lainkaan yhdentekevää, millaisia tuotteita ja palveluita julkisilla hankinnoilla tuetaan. 91 prosenttia suomalaisista haluaa, ettei julkisilla varoilla tueta lapsityövoiman hyväksikäyttöä tai työntekijöiden oikeuksien polkemista. Veronmaksajien toiveen ja toteutuneiden käytäntöjen välillä on huikea ero. Kyse on kuntapäättäjien välinpitämättömyydestä. Myytti kilpailutuksen velvoitteista on selittelyä. Uuden hankintalain mukaan hankintayksikkö voi yksiselitteisesti asettaa hankinnoissa sosiaalisia tai ympäristökriteereitä. Kunta voi esimerkiksi suosia Reilun kaupan kriteerit täyttäviä tuotteita, vaikka tuotteilta ei voikaan suoraan edellyttää Reilun kaupan merkkiä. Tilaajavastuulaki puolestaan suorastaan edellyttää työehtojen tiukkaa valvontaa. Myöskään tiedonsaannin vaikeuteen ei voi vedota. On totta, että pienen kunnan virkamies ei voi kiertää maailmalla tarkastamassa tuotanto-olosuhteita, mutta ostopäätösten helpottamiseksi on luotu kohtuullisesti toimivia standardeja. Esimerkiksi Reilu kauppa takaa oikeudenmukaisemman korvauksen kehitysmaiden työntekijöille, ja tuotannossa noudatetaan kansainvälisiä ihmis- ja työelämän oikeuksia. Merkin saamiseksi osa myyntituloista on käytettävä yhteisön elinolojen parantamiseen, kuten koulujen rakentamiseen. Tuotantoa valvova Fairtrade Labelling Organizations International (FLO) vierailee tiloilla vuosittain. Monessa Euroopan maassa julkisille hankinnoille on asetettu jo pitkään sosiaalisia kriteereitä. Isossa-Britanniassa ja Ranskassa on jo satoja Reilun kaupan kuntia. Suomessa ensimmäinen Reilun kaupan kaupungin arvonimi luovutettiin kotikaupungilleni Tampereelle toukokuun 9. päivä. Jos se nyt tästä lähtisi… |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |