Kansan Uutiset / kokonaisuudessaan julkaistu Manifesti 1/2002
Anna Kontula:

Länsimainen demokratia syntyi aikanaan nuoren kapitalismin suojissa, kehittyvän talousjärjestelmän tukemana ja sitä tukemaan. Nyt kuitenkin juuri kapitalismista on tullut demokratian pahin uhka.

Olemme tottuneet puhumaan länsimaisista demokratioista vastakohtana Itä-Euroopan kommunismille tai kolmansien maiden sotilasjuntille. Olemme tottuneet puhumaan demokratiasta, jota joko on tai ei ole.

Minä kirjoitan demokratiasta, jota on jonkin verran. Kirjoitan demokratiasta, jota ei kuitenkaan ole riittävästi. Tuskin koskaan demokratia tulee olemaan täydellistä. Nyt kehitys näyttäisi kuitenkin kulkevan siihen suuntaan, että demokratiaa on yhä vähemmän myös demokraattisiksi itseään kutsuvissa länsimaissa.

Demokratia määritellään useimmiten yksilön mahdollisuudeksi vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Toteutuakseen demokratia edellyttää, että todellinen yhteiskunnallinen valta on demokraattisilla instituutioilla ja että ihmiset ovat tasa-arvoisia tätä valtaa käyttämään. Se edellyttää myös, että yhteisön jäsenillä on todellisia vaihtoehtoja valintojensa pohjaksi ja tarvittava tieto päätöksen tekemiseen.

Kapitalismin laajeneminen ja markkinaideologia uhkaavat kaikkia näitä demokratian perusedellytyksiä.

Vapaa markkinakapitalismi murskaa demokraattisen kansallisvaltion

Modernin teollisuusmaailman kansallisvaltioilla oli puutteensa. Niiden aikalainen maailmanjärjestys riisti törkeästi maiden ja kansojen enemmistöä. Kansallisvaltioilla oli kuitenkin yksi vahvuus: poliittinen ja taloudellinen valta sijaitsivat maantieteellisesti päällekkäin. Ainakin periaatteessa poliittinen päätöksenteko saattoi kontrolloida taloutta.

Aikaisemmin voitiin siis edes kuvitella, että talouden tehtävänä on palvella ihmisten hyvinvointia. Nyt ihmiset ja erityisesti poliittiset päättäjät edistävät talouden etua. Talouselämän päätökset tehdään paikoissa, joihin tavallinen ihminen ei voi valita edustajiaan. Vaikuttamisen keinoksi jää vain ulkoparlamentaarinen kulutuskäyttäytyminen.

Kun talous on ylikansallista, on välttämätöntä pohtia ylikansallisen demokratian mahdollisuutta. Ongelmaksi kuitenkin nousee, miten yli kuuden miljardin asukkaan yhteisössä toteutettaisiin demokratian ykkösvaatimus: pienen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.

Toistaiseksi ei tietääkseni ole kehitetty sellaista maailmanhallinnon mallia, jota voitaisiin pitää demokraattisena. Maailmanvaltion rinnalla tulisikin pohtia muita tapoja ylikansallisen talouden ohjaamiseen. Näitä voisivat olla erilaiset yritysdemokratiakokeilut, ay-liikkeen aito ylikansallistaminen ja eettistä kuluttamista helpottavien standardimerkkien kehittely.

Kapitalismi merkitsee epätasa-arvoa

Oikeisto on perinteisesti ajatellut, että demokratian ehtona ovat kansalaisten yhtaläiset poliittiset oikeudet. Vasemmiston näkemyksen mukaan demokratia edellyttää myös taloudellista ja sosiaalista tasa-arvoa. Muuten ihmiset eivät kykene hyödyntämään samanarvoisesti poliittistakaan tasa-arvoa.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana talouden globalisoituminen, julkisen sektorin yksityistäminen, varakkaita suosiva verotus ja USA:n vaikutusvallan lisääntyminen ovat johtaneet länsimaissa tuloerojen kasvuun. Seurausten ymmärtäminen ei vaadi erityistä tutkimustietoa: vaikka helsinkiläisen yritysjohtajan ja juupajokelaisen työttömän poliittiset oikeudet ovat lain mukaan samat, kukaan ei oleta näillä olevan yhtäläiset oikeudet vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Rikkaiden jälkimodernien maiden ja muun maailman välillä vallan ja varallisuuden kuilu on vielä suurempi.

Hyvinvointivaltion rippeiden puolustamisessa ei siis ole kyse vain tasa-arvosta ja ihmisistä välittämisestä. Siinä on kyse myös merkittävästä poliittisesta valtataistelusta. Yhteisen omaisuuden ja julkisten palvelujen yksityistäminen on kapitalismissakin enemmän ideologinen kuin taloudellinen pakko. Ihmisten syrjäyttäminen lisää aina harvainvaltaa ja vähentää demokratiaa.

Kapitalistinen järjestys tarjoaa yhä vähemmän vaihtoehtoja

Ammoisina aikoina Lenin kirjoitti:

Demokraattinen tasavalta on kapitalismin paras mahdollinen poliittinen ulkokuori ja siksi pääoma, saatuaan […] itselleen tämän parhaan ulkokuoren, laskee vallalleen niin luotettavan, niin varman perustan, ettei mikään porvarillisen demokraattisen tasavallan henkilövaihdos, mikään sen laitosten tai puolueiden vaihdos horjuta tätä valtaa.

Juuri tästä on edelleen kysymys. Länsimainen demokratiamalli on syntynyt yhdessä kapitalismin kanssa ja siten täynnä mekanismeja, jotka rajoittavat liiallista valinnanvapautta. Useimpien rikkaidenkin maiden lainsäädännössä on kohta, jossa kielletään kumouksellisen toiminta. Tällaisen säännön pohjalta on Suomessakin historian kuluessa rajoitettu niin oikeiston kuin vasemmistonkin poliittisia vapauksia.

Kysymys ei ole kuitenkaan vain historiallisesta ilmiöstä. Kysymys ei ole vain tragediasta, jossa kapitalistisen valtion tärkeimmäksi puolueeksi nouseminen on oikeistolaistanut sosiaalidemokratiaa. Ilmiö näkyy myös keskustelussa, jota käydään nk. uuden kansalaisaktivismin ympärillä. Vaikka suomalainen aktivisti ei harrasta väkivaltaisia mellakoita (edes siinä määrin kuin esim. MTK:n mielenosoittajat), poliisille annetaan jatkuvasti lisää valtuuksia tutkia, kuulustella ja pidättää mahdollisiksi häiriköiksi katsomiaan henkilöitä. Kansalaisliikkeet eivät ole uhka väkivallan suhteen. Ne ovat uhka vallitsevalle järjestykselle, koska ne kyseenalaistavat ja vaativat uudistamaan koko systeemin perustan.

Tietoyhteiskunnassa tiedonsaanti on yhä vaikeampaa

Päätöksenteko edellyttää tietoa ja näkemystä. Aikanaan koulutusjärjestelmämme tavoitteena oli kouluttaa paitsi ammattilaisia, myös täysivaltaisia yhteiskunnan kansalaisia. Sittemmin - ja pitkälle yritysmaailman painostuksesta - ammatillisuus on korostunut ja kansalaistaidot menettäneet merkitystään. Yritykset eivät tarvitse fiksuja, asioista selvää ottavia ja oikeuksistaan huolehtivia kansalaisia. Kapitalismi tarvitsee oman alansa rautaisia ammattilaisia, jotka suunnittelevat mielellään kännyköitä eivätkä pysähdy kysymään, miksi.

1990-luvulla Suomi liittyi surutta suureen Euroopan Unioniin. Siellä julkiset asiakirjat eivät ole samassa määrin avoimia kuin meillä. Jonkin ajan kuluttua olemme myös NATO:n jäseniä, ja yhä useampi paperi jää salaiseksi. Poliittisten instituutioiden salamyhkäisyys ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Enemmän demokratiaa uhkaa tiedostusvälineiden markkinaehtoisuus ja keskittyminen. Vaikka tiedonvälitys on periaatteessa vapaata, vain taloudellisesti kannattava tarjonta pääsee sanomalehteen. On myös muistettava, että tiedotusvälineitä omistavilla yrityksillä on omat poliittiset - kapitalismiin nojaavat - tavoitteet ja pyrkimykset.

Kännyköiden ja internetin yhteiskunta lisää varmasti aktiivisen ja älykkään ihmisen mahdollisuuksia hankkia tietoa. Toisaalta tietoyhteiskunta on osa kehitystä, jossa päätökset tehdään ruohonjuuritasolta katsoen yhä kauempana ja niistä tietävät yhä harvemmat. Tiedonetsinnästäkin tulee taitolaji, joka jää harvojen ja yleensä siihen koulutettujen ihmisten etuoikeudeksi.

Suoria kansanäänestyksiä vastustetaan usein sillä argumentilla, että ihmiset ovat joka tapauksessa liian tyhmiä tekemään päätöksiä monimutkaisista asioista. Jos näin on, tulevaisuudessa kansan ja jopa sen päättäjien mahdollisuus tehdä tietoon perustuvia ratkaisuja tulee pienenemään entisestään.

Miten demokratia pelastetaan?

Von Wright kirjoitti jo 1980-luvulla, kuinka moderni demokratia perustui kahdelle oletukselle: että jokainen ihminen on kykenevä tekemään päätöksiä ja että yhteiskunta on riittävän vakaa, jotta jokainen voi myös ennakoida päätöstensä seuraukset ja kantaa niistä vastuun. Wright oli huolissaan, koska hänestä nämä demokratian peruspilarit olivat murtumassa.

Tässä tekstissä olen esittänyt joitakin reformistisia uudistuksia, joilla demokratiaa voidaan väliaikaisesti suojella. On luotava tiedostava, aktiivinen ja arjen valinnoissaankin poliittisesti ajatteleva kansalaisyhteiskunta. On luotava demokraattisia järjestelmiä globaalisti ja omaan taloyhtiöön. On taattava kaikille maailmassa sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen turvallisuus, jotta jokainen voisi päättää asioistaan.

Ja sillä välin kuin tätä kaikkea puuhataan, olisi mietittävä, pohdittava, suunniteltava ja kokeiltava jotakin toisenlaista maailmanjärjestystä, jossa demokratialla olisi todellinen mahdollisuus.