| Hyvinvointivaltion paskaduunit | päävalikko |
|
Sunnuntaisuomalainen
18.4.2010 Myöhemmin esimerkiksi Paskaduuneista barrikadeille –kirjan (2009) kirjoittajat ovat yrittäneet selittää, ettei käsitteessä ole kyse ammattien vaan työehtojen arvostelusta. Siivooja ja lähihoitaja tekevät tietenkin arvokasta työtä, mutta valitettavan usein aivan kohtuuttomilla ehdoilla: palkka on surkea, irtisanomissuoja olematon eivätkä maksetut tunnit riitä tehtävän asianmukaiseen suorittamiseen. Käsite tiivistää luokattoman osuvasti trendiä, jossa työntekijöiltä viedään tuottavuuden nimissä turvallisuus, palkka ja mahdollisuus ammattiylpeyteen. Paskaduuni on kiinnostava myös siksi, että se avaa sukupolvikuilun. Tuttavapiirini nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä ei ole vaikeuksia ymmärtää käsitettä. Sen sijaan suuria ikäluokkia ja sitä vanhempia sana selvästi loukkaa syvältä, pitäisihän kaiken työn olla itsessään arvokasta. Suhtautumiseron syyt ovat syvällä eri sukupolvien käsityksissä työstä ja yhteiskunnasta yleensä. Suuret ikäluokat kasvoivat aikanaan Suomeen, jossa yhteistä hyvinvointia rakennettiin palkkatyöllä. Siten työ ei ollut vain yksilöllinen toimeentulon lähde, vaan linkki kansalliseen projektiin – sitä saattoi ajatella, että kun teen työni tunnollisesti, tulevat lapseni kasvamaan paremmassa maailmassa. Yhteisen hyvän edestä tehty työ oli tekemisen arvoista, jopa vähän huonommilla ehdoilla. 1990-luvun laman jälkeen aikuistuneille tätä kansallisen unelman ja oman työn kytköstä ei enää ole. He eivät koskaan ehtineet rakentaa hyvinvointivaltiota, ainoastaan purkutalkoisiin. Seurattuaan julkisten palvelujen johdonmukaista alasajoa he eivät usko yhteiseen hyvään. Siinä missä suuret ikäluokat haaveilivat paremmasta yhteiskunnasta, heidän lapsensa toivovat, ettei tämä tästä nyt ainakaan huononisi. Kun yhteistä hyvinvointivaltioprojektia ei enää ole, palkkatyötäkin tehdään vain omien elinkustannusten (tai parhaassa tapauksessa henkilökohtaisten kehitystarpeiden) vuoksi. Työn tekemiseen ei liity samanlaista moraalivelvoitetta kuin ennen ja jatkuvasti vaihtuvat työtehtävät antavat huonon pohjan ammatti-identiteetin rakentamiselle. Tämä näkyy muun muassa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tuoreessa tutkimuksessa, jonka mukaan nuoret sukupolvet asettavat mielekkään vapaa-ajan etusijalle eivätkä pidä ansiotyötä itseisarvona. EVA kuvaa asennemuutosta niin rajuksi, että voidaan puhua ”kulttuurivallankumouksesta”. Kun työtä tehdään vain leivän vuoksi mutta palkka ei riitä tarjoamaan säällistä toimeentuloa, silloin on ihan paikallaan puhua paskaduuneista. |
»Etusivu »Kuka olen? »Blogi-päiväkirja »Yhteiset asiat »Kirjoituksia »Ota yhteyttä »Linkit |