Anna Kontula
Mitähän saisin tänään panna päälleni? päävalikko

Sunnuntaisuomalainen 21.2.2010
Anna Kontula:

Ranskassa puuhataan burkhakieltoa kouluihin, sairaaloihin, virastoihin ja julkiseen liikenteeseen. Kummallisen lakiehdotuksen ideana on välttää islamilaisten suututtaminen tayskiellolla, mutta samalla tehdä hunnun käyttö käytännössä mahdottomaksi. Huntukiellon kannattajat ovat sitä mieltä, että burkha on naisen alistamisen symboli eikä sellaisena kuulu ranskalaiseen yhteiskuntaan. Kiellolla on kansalaisten enemmistön tuki ja sen arvovaltaisin kannattaja on presidentti Nicolas Sarkozy.

Burkha on joissakin islamin alakulttuureissa käytetty täyspeittävä huntu, jossa silmien kohdalla on verkko. Naiset pukeutuvat siihen liikkuessaan julkisessa tilassa. Osa käyttäjistä on maahanmuuttajia, osa islamiin kääntynyttä kantaväestöä. Burkhaan pukeutuminen voi johtua suvun painostuksesta tai olla oma valinta.

Länsimaissa burkhia näkee verrattain harvoin, paljon tavallisempia ovat pelkästään hiuksia peittävät huivit. Mistään massailmiöstä ei ole kyse, sillä Ranskan 64 miljoonasta asukkaasta arvioidaan löytyvän 1900 täyshunnun käyttäjää. Silti burkha herättää valtavasti tunteita: Ranskan lisäksi kieltoa on pohdittu ainakin Tanskassa ja Hollannissa.

Siinä ei ole mitään uutta, että islamilaiset miehet kiistelevät kristittyjen miesten kanssa siitä, kummat saavat määrätä naisten pukeutumisesta. Hieman yllättävää on se, että jotkut näkyvät feministit ovat asettuneet kannattamaan vastaavaa kieltoa myös Suomeen.

Suomalainen valtavirtafeminismi tunnetaan lausunnoista, joissa paheksutaan liian pientä ja paljastavaa pukeutumista. On vaadittu yksipuolista naiskuvaa ruokkivien mainosten poistamista ja kehotettu vanhempia valvomaan tytärtensä vaatekaappeja. Nyt siis paheksuttavaa on myös mahdollisimman peittävä ja epäseksikäs pukeutuminen, koska sekin alistaa naista?

Väliin jää verrattain tiukka pukeutumisnormi, jota kaikkien naisten pitäisi noudattaa ollakseen ”vapaita”.

Vaikka burkhiin eittämättä liittyy vaikeita tasa-arvokysymyksiä, ei ole lainkaan selvää, miten jonkin vaatteen kieltäminen todellisuudessa parantaa naisen asemaa. Todennäköisempää lienee se, että burkhan käyttöä edellyttävissä perheissä naiset joutuvat jäämään kokonaan kotiin. Ei hunnun käyttö ole naisen alisteisen aseman syy vaan seuraus. Syyt ovat paljon syvemmällä kuin mihin järjestyssäännöillä voi yltää.

Sitten on otettava huomioon sekin, että joillekin naisille burkhan käyttö on vakava henkilökohtainen valinta. He jatkanevat hunnun käyttöä, säädettiin laissa miten vain. Määrätäänkö heille sakkoa epäsiveellisestä pukeutumisesta julkisella paikalla? Ja entä jos he kieltäytyvät maksamasta, laitetaanko heidät vankilaan? Hämeenlinnan naisvankilan täyttäminen itsepäisesti huntua käyttävillä perheenäideillä, eikö se kuulostaa enemmän fasismilta kuin feminismiltä?

Sinä päivänä kun burkhakielto astuu voimaan, minä puen sellaisen päälleni, ihan vaan feministisistä syistä. Ei ole mitään järkeä hyökätä naisten pukeutumista rajoittavaa kulttuuria vastaan rajoittamalla naisten pukeutumista.




 



 



»Etusivu

»Kuka olen?
»Blogi-päiväkirja
»Yhteiset asiat
»Kirjoituksia
»Ota yhteyttä
»Linkit