|
Tampereen
kaupunki on ulkoistanut osan bussilinjoista Veolia Transport Tampere
–yritykselle, jonka omistaa monikansallinen liikenneyritys
Veolia.
Veolia on
saanut kansainvälistä kielteistä huomiota, koska se
rakentaa raitiovaunulinjaa
miehitetyillä palestiinalaisalueilla sijaitsevien Länsirannan
laittomien
juutalaissiirtokuntien ja itä-Jerusalemin välille.
Kansainvälisen lain vastainen
rakennushanke rikkoo Geneven sopimusta ja YK:n turvallisuusneuvoston
päätöslauselmia.
Tekemällä
yhteistyötä Veolian kanssa Tampereen kaupunki tukee osaltaan
Lähi-idän
konfliktin jatkumista. Siirtokunnat ovat suurin yksittäinen este
rauhan rakentamiselle
ja palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden
kunnioittamiselle.
Israelin
hyökättyä Gazaan ja sodan aikaisten vakavien
ihmisoikeusrikkomusten tultua ilmi
on kansainvälinen liike Israelin asettamisesta laajan boikotin
alaiseksi
kasvanut. Myös kunnat voivat hankintalakia rikkomatta kantaa
kansainvälistä
vastuuta, kuten Tampere on tehnyt esimerkiksi ryhtymällä
Reilun kaupan
kaupungiksi.
Tukholmassa
Veolia ei saanut hoidettavakseen arvokasta metrosopimusta, koska sen
toiminta
Israelissa asetettiin kyseenalaiseksi.
Edellä
olevan perusteella esitämme, että Tampere
jättää uusimatta liikennöintisopimuksen Veolia
Transport Tampere –yrityksen
kanssa ja selvittää mahdollisuutta yhteistyön
lopettamiseen jo tällä
sopimuskaudella. Veolian ajamat linjat voidaan siirtää TKL:n
vastuulle ja
tarjota sen työntekijöille mahdollisuus siirtyä TKL:n
palvelukseen.
Vasemmistoliiton
valtuustoryhmä
Aloitteen
etenemistä voi seurata osoitteessa www.tampere.fi/ekstrat/hallinto/aloite/index.htm
|