|
Paikalliset
ja maiden sisäiset konfliktit ovat lisääntyneet eri
puolilla maailmaa, myös
Euroopassa. Näissä usein etnisissä ja uskonnollisissa
konflikteissa inhimilliset
kärsimykset ovat suuria ja ne kohdistuvat
pääsääntöisesti
siviiliväestöön.
Valtioiden sisäisillä konflikteilla on suuri riski
kehittyä valtioiden
välisiksi.
Näihin
konflikteihin liittyvä pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat tehneet
erityisesti kouluista
paljon aiempaa monikulttuurisempia paikkoja. Vaikka sodan kasvot
näin ovat
tulleet tutuiksi, eivät syyt sotiin ja niiden aiheuttamaan
pakolaisuuteen ole
tulleet selvemmiksi, mikä näkyy esimerkiksi nuorten poikien
koventuneissa
asenteissa maahanmuuttajia kohtaan.
Tampereen
kaupungin peruskoulut ja lukiot ovat mukana monissa
kansainvälisissä hankkeissa
aina ystävyyskoulutoiminnasta kansainvälisiin leirikouluihin.
Varsinaisesta
rauhankasvatuksesta on kuitenkin pitkälti luovuttu. Esimerkiksi
perusopetuksen
opetussuunnitelmassa rauhasta puhutaan ohimennen liikenneturvallisuuden
yhteydessä. Koulujen tarjoama
kansainvälisyyskasvatus on usein
epämääräistä ja siltä puuttuu
yhtenäinen
eettinen pohja.
Rauhankasvatuksen
tavoitteena on korvata nykyinen väkivallan kulttuuri rauhan
kulttuurilla, jossa
pyritään pysyvän rauhan luomiseen ja etsitään
vaihtoehtoisia keinoja ihmisten
ja valtioiden turvallisuuden takaamiseen nykyisen aseisiin ja voimaan
perustuvan turvallisuuden tilalle.
Kasvatuksen
perustana ovat YK:n kasvatus- ja kulttuurijärjestön Unescon
kasvatusta
kansainväliseen ymmärrykseen, yhteistyöhön ja
rauhaan sekä ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien opetusta koskeva suositus (1974),
Unescon sitä täydentävä julistus
ja toimintakehys, joka koskee
rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian opetusta (1995) sekä YK:n
kansainvälista
rauhan kulttuuria koskeva julistus ja toimintaohjelma (1999).
Opetuslaitoksella
on vastuullinen rooli rauhankasvatuksen toimeenpanossa. On
tärkeää herättää
opettajat ymmärtämään tehtävänsä,
mutta myös tukea heitä tässä työssä.
Kouluissa
tarvitaan valmista rauhankasvatuksen aineistoa ja
työvälineitä toiminnan
tueksi. Rauhankasvatusta ei voi kuitata yhdellä
teemapäivällä tai –viikolla.
Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus ovat tärkeitä osia
rauhankasvatuksessa,
mutta yksinään ne eivät riitä.
Esitän,
että Tampereen kaupunki ryhtyy valmistelemaan
rauhankasvatusprojektia, joka
kattaa niin varhaiskasvatuksen, peruskoulutuksen kuin lukiokoulutuksen.
Projektin tavoitteena on luoda pysyvän ja
läpäisevän rauhankasvatuksen
tavoitteet ja työvälineet, joita sovelletaan oppilaiden
kulloisenkin ikä- ja
kehitysvaiheen mukaan. Projektissa hyödynnetään
asiantuntijatahoja, joita ovat
mm. Rauhankasvatusinstituutti, Kasvattajat rauhan puolesta ry sekä
valtakunnalliset
YK- ja rauhanjärjestöt.
Aloitteen
etenemistä voi seurata osoitteessa www.tampere.fi/hallinto_v/aloite
|